Tiedättekö mikä on parasta keväässä? No se kun herätessä on ihan pirteänä kaiken valon takia! Mä olen viime aikoina jotenkin ollut erityisen tietoinen omasta herkkäunisuudestani, viime aikoina on ollut vaikea saada unta jos joku meluaa tms. Vähän jo huoletuttaa että kun muutan omilleni niin mitenköhän pystyn nukkumaan kerrostaloasunnossa... Ehkä korvatulppien käyttöön pitäisi alkaa totuttelemaan jo nyt. Helpointa tietysti olisi jos kaikki ihmiset noudattaisivat samoja unirytmejä, mutta valitettavasti emme elä ideaalimaailmassa.

Olen viettänyt elämääni koulujuttujen kanssa touhuten, viime aikoina paljolti Novum Testamentum Graecen ja Septuagintan välissä työstäen eksegeettistä analyysiä 1. Tessalonikalaiskirjeestä. Nyt tuo homma on kuitenkin saatu ainakin väliaikasesti päätökseen ja ehtii keskittyä muiden kurssien töihin. Eipä koulua olekaan jäljellä kuin yksi kuukausi, josta viikko tuhrautuu onneksi pääsiäislomaan. Ja sitten alkaakin työt! En voi sanoin kuvata kuinka paljon henkistä tyydytystä sain kesätyöpaikan löytämisestä. Vaikka toki, koska olen pieni stressipesäke niin työjutut ovat tuoneet omat murheensa, mutta sehän kuuluu asiaan.

Kesällä voisikin olla hyvä aika yrittää elää niin sanotusti päivä kerrallaan. Kuten olen varmaan maininnutkin, niin murehdin jatkuvasti tulevaisuudesta: miten voisin toimia niin, että tulevaisuus olisi mahdollisimman otollinen. Entä mikä olisi järkevää? Tykkään järjestellä ja suunnitella tekemiseni tarkkaan, ja siksi tulevaisuus on niin sanotusti aina mielessä, eikä se katoa sieltä vain hokemalla carpe diem. Eikä kaikkien varmaan kuulukaan elää hetkessä, ei kai tämä maailma pyörisi minnekään jos kaikki vaan viis veisaisivat huomisesta. Mutta kesällä voisi ainakin hetkeksi leikkiä lopettavansa yhteiskunnan tukipilarina olemisen ja olla vain. Tein tänään jo yhden päätöksen ensi syksyn varalta, toivon mukaan se päätös tulee tuomaan jotain hyvää elämääni.

Muita tälle viikolle sattuneita huomioita: Olen ilmeisesti allerginen sitrushedelmille. Minua ovat vaivanneet pienimuotoiset ongelmat ruuansulatuksen suhteen, ja vaikka aikaisemmin diagnosoin ongelmat laktoosi-intoleranssiksi niin nyt lempijuomani eli Tropicanan appelsiinimehu on pääsyyllinen. Harmittaa jos sitrushedelmistä pitää pääosaksi luopua, mutta kyllä tuo on parempi kuin jos oireet olisivat johtuneet esim. keliakiasta... Lisäksi mulla on ollut tosi kultturelli fiilis. Ruotsinope käski mennä kirkkokonserttiin peruuntuvien tuntien takia viikonloppuna, ja ensi viikollakin olen menossa teatteriin ja konserttiin. Minä, joka en koskaan käy missään! Ainakaan melkein.

Kamera on rikki, ja muutenkin suurin osa kuvista tässä blogissa on täysin merkityksettömiä - taidan suosiolla keskittyä kirjoitteluun. Sen sijaan laitan vähän musiikkia:

Kalat ja linnut eli introvertin ajatuksia

Introvertti. Sellaiseksi synnytään, minäki olen ollut sellanen jo pienestä pitäen. Vanhempani kertovat, että olessani vauva muutuin usein levottomaksi joutuessani paikkoihin, jossa oli paljon ihmisiä. Pienenä tyttönä minulla ei koskaan ollut tarvetta haalia ympärilleni isoa kaveriporukkaa: tärkeämpää oli keskittyä niihin pariin hyvään kaveriin. Vasta tullessani teini-ikään aloin kyseenalaistaa tätä piirrettä itsessäni: miksi yksin oleminen on usein helpompaa kuin seuran etsiminen? Miksi kaverien löytäminen olikin äkkiä vaikeampaa? Miksi sosiaaliset tilanteet aiheuttivat ahdistusta?

Lukio-ikäisenä pidin itseäni jollain tavalla "vajavaisena": en ole sosiaalisesti taitava enkä ymmärrä ihmisiä, siksi heidän seuransa ahdistaa minua. Jossain vaiheessa sekoitin introverttiyden epäsosiaalisuuteen. Ylipäätään ajattelin omat sisäänpäinkääntyneisyyteen liittyvät piirteeni negatiivisina ja pidin niitä jonain, jotka minun pitäisi pyrkiä muuttamaan. Vasta viime vuosina olen alkanut hyväksymään, etteivät nämä piirteet ole välttämättä puutteita, vaan introverttiyteen taipuvaisille on aivan luonnollista, että esimerkiksi uusien ihmisen tapaaminen tuntuu enemmän tai vähemmän vastamieliseltä. Myös vaikeuksiin löytää uusia ystäviä on helpompi suhtautua positiivisesti, kun tietää että introvertit taapavat olla ns. "ihmisnirsoja". On ollut vapauttavaa huomata, että kyseessä ei olekaan asennevamma, vaan luonteenpiirre.

Mielestäni ympäröivässä maailmassa voi helposti nähdä sen, että ekstroverttiyttä pidetään helposti "suotavampana" kuin introverttiyttä. Esimerkiksi ihmiselle, joka viihtyy paljon omissa oloissaan on sellaisia jokseenkin negatiivisia termejä kuten "erakko", "nolife" ja niin edelleen. Sosiaalinen aktiivisuus ja impulsiivisuus liitetään käsitykseen hyvästä elämästä, vaikka introvertit kokevat yleensä päinvastaisen toiminnan itselleen mielekkäänä. Toisaalta mikään ei ole mustavalkoista, ja esimerkiksi äitini joka on ekstrovertti sanoo toisinaan kokevansa, että häntä pidetään suomalaisessa kulttuurissa vähä-älyisenä hölöttäjänä koska hän on sosiaalisissa tilanteissa rentoutunut ja tykkää puhumisesta. Suomessa introverttiyttä tuskin pidetään niin omituisena kuin joissain muissa kulttuureissa, joissa itsekseen olemista arvostetaan vähemmän.

Mutta jos minulta kysytään, niin kyllä introverttiys on toisinaan taakka. Sosiaalisten tilanteiden aiheuttama epämukavuus ei korjaannu sillä että olisi avoimempi tai kävisi enemmän ulkona, koska tuntuu typerältä tehdä asioita jotka eivät tunnu itsestä merkityksillisiltä vain siksi että joku lähtökohtaisesti erilainen niin suosittelee. Mutta toisaalta olen onnekas siinä mielessä, että olen syntynyt internetin aikakaudelle. Olen luonteeltani aika puhelias ja tykkään jakaa kiinnostuksen kohteeni muidenkin kanssa. Internetissä tähän pystyykin ilman, että ns. oikean keskustelutilanteen sosiaalinen paine iskee päälle. Ei ihmekään että monet aktiivisista internetin käyttäjistä ovat introverttejä: netissä voi ilmaista itseään ilman että alkaa ahdistaa.

Usein pysähdyn miettimään, kuinka kaukana ihmiset voivat olla toisistaan, siis henkisellä tasolla. Ja meidän pitäisi vielä ymmärtää toisiamme! Itse tapaan helposti ahdistua siitä, kuinka erikoisilta ja käsittämättömiltä jotkut ihmiset aina välillä tuntuvat, melkeinpä vinksahtaneilta jos niin voisi sanoa. Ekstrovertti-introvertti -akseli on helpottanut ymmärtämään ihmisten välisiä eroja - ja ehkä myöskin kunnioittamaan niitä, myös omassa itsessäni. Kyllä olo on pakostakin joskus kuin kalalla kuivalla maalla, kun on kerran tottunut veteen.