sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

No, I'm not.

Mulla on ollut blogeja ennenkin, ja yritystä sitäkin enemmän. Edelliset blogini ovat kärsineet aika lailla siitä, että olen vähän sitä-ja-tätä -tyyppi: en osaa päättää haluanko kirjoittaa elämästäni, kosmetiikasta vai siitä epämääräisestä ajatusten mössöstä joka pyörii pääni sisässä. Näin jälkikäteen ajateltuna en ole tainnut olla ihan tarpeeksi kypsä blogin pitämiseen. Niinpä, nyt ulkomailla vietetyltä vuodelta palattuani, ajattelin että on aika tehdä aikuisemaisempi blogi. Joten tässä sitä nyt ollaan. Aivan uutuuttaan hohtava blogi! Toisaalta nyt fiilis on vähän niin kuin "onhan se hieno mutta mitä sillä sitten tehdään?"

Enimmäkseen ajattelin horista lähinnä kaikesta itseäni kiinnostavasta ja arvioida kiinnostuksen kohteideni aikuismaisuutta. Kun sitä nyt kerta ollaan jo kakskymppisiä ja ah, niin aikuisia. Tai ainakin olisi korkea aika olla. Siis, olkoon aikuistuminen nyt tämän vuoden projekti. Eli siis aikuismaisia juttuja. Ja ehkä vähän valokuvia. Vaikka musta ei oo koskaan valokuvaajaksi eikä tästä blogista kuvapainotteiseksi mediaksi, niin voisihan sitä edes yrittää. Kun ei mun jutut nyt niin mielenkiintoisia pelkässä tekstimuodossa ole :D

Olen siis Sara, kotona asuva 20-vuotias vanhapiika-to-be, yliopistolla luuhaan toisinaan ja aika paljon  kotonakin. Tykkään jauhaa kosmetiikasta, CD-levyistä ja animoiduista elokuvista. Vietin juuri kuluneet 11 kuukautta Etelä-Koreassa vapaaehtoistyössä, ja nyt tällä hetkellä mun jututkin alkaa helposti "silloin kun olin Koreassa..." Toivotaan että vastaisuudessa saisin kehiteltyä muitakin stooreja. Ja että tämä blogi ei lässähtäisi niin kuin ne kaikki edelliset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti