Myötätunto

Lueskellessani Keyword: Love -blogia, ajelehti mieleni hetkeksi menneeseen. Löysin jonkin aikaa sitte hyllystäni sikermän tekstejä, jotka olin kirjoittanut kolmetoistavuotiaana. Tekstit ajoittuivat noin vuoden 2007 alkupuolelle. Olin kirjoittanut vihaavani luokkaani, sillä he ovat typeriä ja kiusaavat minua. Tekstit olivat muuten varsin positiivissävytteisiä, joten mistään todella perustavanlaatuisesta vihasta tuskin oli kyse, mutta arvatenkin niiden kuvaama aika ei varsinaisesti ollut onnellisin ajanjakso elämässäni.

Yli seitsemän vuotta olen niittänyt sitä viljaa mitä silloin kylvettiin. Joukossa on ikäviä asioita: huono itsetunto, sosiaalisten tilanteiden aiheuttama ahdistus, tuomitsemisen pelko. Mutta valehtelisin, jos en sanoisi, etteikö käteen olisi jäänyt jotain hyvääkin. Opin ymmärtämään, että hyvät ystävät tulevat juuri silloin, kun heitä eniten tarvitaan. Minä en tarvise ihmisiä, jotka kohtelevat minua huonosti. Ja ennen kaikkea, opin olemaan myötätuntoinen, sillä jokainen meistä kärsii omalla tavallaan.

Myötätunto on lahja, ehkä jotkut ovat saaneet sen syntymässään mutta useimmat oppivat sen vain kärsimällä itse tai nähdessään muiden kärsimyksen. Kaikille sitä ei suoda, joidenkin mielestä ainoa tapa reagoida kärsimykseen on pistää paha kiertoon. Minä haluan olla se, johon paha loppuu. Se, joka kääntää toisenkin poskensa. Haluan olla vahva ja varma kuin kallio, sellainen jota viha ja katkeruus eivät horjuta.

Se ei ole helppoa. Olen todella pitkävihainen ja helposti katkeroituva ihminen, ja sen takia anteeksiannon opettelu pitää aloittaa usein alusta. Kiusaajien anteeksiannossa helpottaa, että tiedän olevani parempi ihminen kuin he. Vaikka kukaan heistä ei ole vakavissaan tullut koskaan pyytämään anteeksi, se ei estä minua antamasta. Voin jonain päivänä antaa anteeksi niillekin, jotka kuvittelevat etteivät ole tehneet mitään väärin. Muut ihmiset on helppo tuomita, vaikea armahtaa. Minäkin kuljen turhan usein sanan säilä edellä ja järki perässä. Edessä on siis vielä pitkä matka, mutta minä opin.

Eräs ystäväni, minua viisi vuotta vanhempi, kehui minua viisaaksi. Harva kehu on lämmittänyt mieltä yhtä paljon! Sitä minä haluaisinkin olla: viisas ja vahva, mutta samalla herkkä ja nöyrä. Ja myötätunto kaikkea kohtaan, se on hyveistä suurin ja siihen minä haluan perustaa oman olemiseni.