perjantai 9. toukokuuta 2014
Lapalette
Ostin tämän laukun viimeisellä viikolla Soulista ennen kuin lähdin Etelä-Koreasta takaisin kotiin. Lapalette on paikallinen laukkubrändi, jonka laukuissa on hauskoja hevos- ja kaupunkiaiheisia kuvia. Itse päädyin valitsemaan beigenvärisen laukun, jossa on tämä kiva hevoskuvio. Laukku on materiaaliltaan tekonahkaa, joka ei laukuissa yleensä muuten haittaa kuin se, että muovista valmistetut laukut yleensä kuluvat nopeammin. Toisaalta materiaalinsa asiosta laukku oli omallekin kukkarollei sopiva, aidosta nahkasta valmistettuna sen hinta olisi varmasti kivunnut yli kaksinkertaiseksi. Toisaalta nahka on niin kestävä materiaali että kyllä sitä ihan mielellään maksaa enemmän laukusta joka kestää mukana vuodesta toiseen.
Halusinpahan nyt vain esitellä tämän laukun :) Lapalettea ei taideta edes myydä Etelä-Korean ulkopuolella, joten eipä ole täällä Suomessa tullutkaan vastaan brändin omintakeisia laukkuja. Käytän tätä laukkua harvoin, enimmäkseen siksi että pidän hieman isokokoisemmista laukuista mutta myös siksi, että pelkään materiaalin kuluvan. Kuitenkin usein kun otan tämän matkaani niin joku kehaisee laukkuani. Eipä ihmekään, onpa tuo hepo heiluvine hapsuhäntineen ja hienoinen suitsiseen hieno näky!
Laukku on juuri sopivan kokoinen kirjojen kuljetukseen. Nyt kun koulutyöt alkavat olla takanapäin tämän lukuvuoden osalta, olen taas voinut siirtyä romaanien lukemiseen. Ensimmäisenä kirjastosta tarttui mukaan amerikankiinalaisen Yiyun Lin novellikokoelma Kultapoika, smaragdityttö. Valitsen toisinaan kirjoja mukaani varsin sattumanvaraisesti. Lin teos paljastui oikein mukavaksi tuttavuudeksi, toivottavasti päädyn lukemaan häneltä romaaninkin joskus. Luen kyllä urhan vähän novelleja, mutta tämän myötä siinäkin voisi aktivoitus. Seuraavaksi luku-urakaksi otin John Greenin nuortenromaanin Paper Towns. Greenistä olen kuullut aika paljon hypetystä ja olenkin lukenut hänen esikoiskirjansa Looking for Alaskan, joka oli ihan hyvä mutta ei ehkä eniten omaan makuuni. Hauskaa on, että kiinnitin huomiota kirjaa lukiessani siihen, kuinka Green mielestäni ajattelee toisinaan kuin teologi. Syy tähän oli yksinkertainen: hänellä tosiaan on teologinen koulutus! Ehkä senkin vuoksi annoin äijälle toisen mahdollisuuden :P
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


On kyllä kivan näköinen laukku! Tuo hapsutupsu on varsinkin tosi ihana. :) Kaikkien laukkujen pitäisi kyllä olla vähintään sen kokoisia, että sisään mahtuu pokkari. ;)
VastaaPoistaMinäkin olen kuullut John Greenistä hehkutusta, hän tuntuu olevan varsinkin Tumblrin suosikki. Olen suunnitellut Tähtiin kirjoitettu virhe -kirjan lukemista, mutta olen vielä Helmetin varauslistan loppupäässä. Ehkä kesällä sitten. :)
Kyllä, pienet laukut ovat lähinnä turhauttavia. Toisaalta liian isoista laukuista on vaikea löytää etsimäänsä... Tähtiin kirjoitetun virheen käsiin saamisessa voi mennä aikansa, elokuvan takia kirja on varmasti pinnalla :) Itse en kyllä ihan ymmärrä mikä Greenin kirjoissa Tumblria niin kiehtoo...!
VastaaPoista