keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Lyhyt katsaus opintoihini

Kun Septuagintan opettaja kysyy, onko heprean peruskurssi suoritettuna


Kun käyttiksen ope kertoo, että kurssiin kuuluu kaksi esseesuoritusta

Kun systiksen ope näyttää nuorelta Stalinilta

Kun yksi kirkkohistorian esseeseeni käytettävistä kirjoista on koreaksi

Kun kirjoitan esseetä

Kun kaikki tämä on ohi


 Joskus kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Yllättäen varsin kaoottisen oloiseksi muuttuneen koulutilanteen positiivinen puoli on, että ainakin on joku syy hemmotella itseään. Siksipä aionkin tehdä pitkästä aikaa tilauksen YesAsiaan, joka on aika luksusta sillä yleensä vihaan nettishoppailua. Ja aion tehdä myös unboxing-videon jahka tilaus saapuu, ihan vain sen kunniaksi että taannoin ensimmäinen videopostaukseni oli myös unboxing-video.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti